perjantai 20. marraskuuta 2015

Keittiön pientä fiksausta

Keittiöllehän meidän ei ollut tarkoitus tehdä mitään, vaikka muutto vaiheessa vähän heitimme ilmoille remonttia siihenkin. Keittiö on kuitenkin todella siisti ja vasta 6 vuotta sitten remontoitu. Sen aika joutua muutoksen pyörteisiin on vasta tulevaisuudessa.
Kuitenkin heti jo näytöissä keittiössä kiinnitti huomiota liesi ja sen ympäristö. Niille oli tehtävä jotain ja heti.




En tiedä oletteko kuullet koskaan autoihin liittyvää sanontaa: Kun kerran on vaihtanut automaattivaihteiseen autoon, ei enään takaisin halua manuaaliin. Nyt täytyy sanoa, että me totesimme tämän liesien kanssa. Teimme rivitaloasuntoomme keittiöremontin johon ostimme induktiolieden. Tykästyimme siihen oitis.
Täällä Koivulassa olikin tavalllinen liesi ja voin sanoa että ruoanvalmistus oli erittäin hankalaa :) Kaikki ruoat meinasi palaa pohjaan tai kiehuivat yli kattiloista. Montaa ärräpäätä ei tarvinnut heitellä ilmoille kun uusi liesi ja uuni oli tilauksessa. Totesimme, että meillä on tästä edespäin vain induktioliesi :)





Edelliset asukkaat olivat tehneet keittiöremontin Puustellin kalusteilla ja sieltä onneksi löytyi samanlaiset kalusteet kuin muuallakin keittiössä. Lopputulokseen olemme erittäin tyytyväisiä ja tällä pärjäämme mainiosti sinne asti kun keittiö sitten joskus remontoidaan.

















1 kommentti:

  1. Ounou, nyt mä nään sen eron! Jotenki toi valkonen on liian valkonen tohon ympäristöön. Ei se nyt tämän fiksauksen jälkeen tarvii moniiin vuosiin mittää remppoja. Etteks vähä muhistellu senki korjailua?

    VastaaPoista