lauantai 14. marraskuuta 2015

Eteisen remonttia aloitettu

Olohuoneen remontti levisi eteisen puolelle :) Eteiselle ei ollut tarkoitus tällä erää tehdä muutakuin vaihtaa naulakko ja maalaamista suunnittelimme. Tulevaisuudessa ja pikkuhiljaa oli tarkoitus vaihtaa lattiamatto, maalata vessan ja eteisen ovet, portaiden päälystä uusia ja maalata kaiteet. Tulevaisuus tuli nopeammin kuin odotimme.
Pikku yllätys tuli matkalla, mutta onneksi se oli positiivinen. Portaissa olevien korkkimaton ja lastulevyn alta paljastui erittäin siistit lautaportaat. Onneksi edellinen remontoija oli laittanut lautojen päälle lastulevyn ennen korkin liimaamista. Muuten laudat olisi voinut olla suuren työn takana saada esiin.
Ideaa lautaportaista olimme heittäneet ilmoille puhuessamme porrasremontista, nyt ne tuli kuin tilauksesta ja helposti. Tai no pitäähän tuo matto ja levy ensin repiä pois :)






Missä tahdissa eteisen remontti etenee riippuu miten on aikaa ja innostusta touhuta. Tuo portaiden purkaminen kuulemma on kivaa ja koukuttavaa hommaa. Ne on siis mahdollista saada pelkälle laudalle piankin.














Vessan ovi on jossain vaiheessa ollut valkoinen ja valkoinen siitä taas tulee, samoin kuin eteisen ovesta. Seiniin tulee luultavasti sama Tikkurilan Ajopuu sävy kuin olohuoneeseenkin. Tulevaa naulakkoa en vieläkään ole saanut päätettyä. Nyt eteisessä on täällä jo valmiina ollut naulakko, mutta se saa väistyä sitten uuden tieltä. Kuvassa näkee juuri avonaulakkon huonon puolen, se on kovinkin sotkuisen näköinen. Takeille pitäisi ehdottomasti saada myös toinen säilytyspaikka. Onneksi päätöstä ei tarvitse tehdä tältä istumalta. Aikaa on vielä miettiä rauhassa millainen ratkaisu on meille tuohon tilaan sopiva.



































2 kommenttia:

  1. Tiiamariiia! Ihan sikke hyvä plokki sulla täällä. Ois kiva saaha joku kokonaiskuva päivitys mis vois olla kummastaki kerrosest pohjapiirroksia ja vaiks panoraama kuvia. Ja varsinki sillee ku viel on remppa kohtei jäljellä ni voi sit verrata ja nähä muutoksen :) ja ihanat rappuset! Kuka hullu noi on peittäny. Mullaki rupee syyhyy sisustus vimma näist kuvista ja tuli iteoita! Mä voin täältä pommittaa hyvillä ideoilla. Nyt esimerkiks ihan ehoton: sulkenainen eteisen kaappi! Mun ehoton mielipide on aina et mahollisimman tavaraa piiloon kaappeihin, laatikoihin ja purkkeihin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos :) Lähtötilanne kuvia on otettu ja niitä on tarkoitus lisätä aina samaan postaukseen, jossa kerron muutoksista. On sitten heti nähtävillä ennen ja jälkeen kuvat.
    Mitä eteisen vaatesäilytykseen tulee, niin tuohon tilaan kaappi tekee siitä kovin ahtaan. Näin sanoivat entiset asukkaatkin kun olivat vaihtaneet kaapin naulakkoon. Mutta katsotaan mihin päädymme :)

    VastaaPoista